Joulun taikaa Luostarinmäellä

Luostarinmäellä jouluun valmistauduttiin koko vuoden ajan. Kesällä saatua kalaa suolattiin, syksyllä korjatusta sadosta leivottiin limppua ja kynttilöitä valettiin vuoden pimeimpien pyhien varalle.  

1800-luvulla Luostarinmäki oli vähävaraisen väestön asuinalue, joka nojasi pitkälti omavaraisuuteen ja maaseutumaiseen elämäntyyliin. Myös asuinalueen väestö oli taustaltaan monimuotoista, ja asukkaita oli kirvesmiehestä krouvin emäntään. Luostarinmäen kortteleissa asui paljon maalta kaupunkiin muuttaneita, talonpoikaisväkeä ja irtolaisia, mikä näkyi myös joulunvietossa.

Satokauden päätösjuhla eli kekri oli pitkään 1700-luvulle joulua merkittävämpi vuotuisjuhla, ja kaupungistumisen myötä satokauden perinteet, uskomukset, riitit ja maaseutumaisuus siirtyivät joulunviettoon. Esimerkiksi olkien vertauskuvallinen ja käytännöllinen merkitys sekä hedelmällisyysuskomukset ja ylensyöminen olivat tärkeä osa joulua 1800-luvulla.

Kun Luostarinmäellä seisovat tuvat oltiin pyynätty Tuomaan päiväksi, levitettiin lattialle olkia ja kotiin aseteltiin taloa suojaavia tuomaanristejä. Oljet tilkitsivät puutalojen koloja ja toivat lämpöä ja valoa pimeisiin ja kylmiin tupiin. Lattiaolkien päällä oli mukavaa nukkua ja leikkiä, ja niistä tehtiin myös joulukoristeita.

– Oljilla tehtiin myös pieniä ennustuksia. Se liittyi hedelmällisyysuskomuksiin ja tulevan sadon, onnen ja sään ennustamiseen. Oljella oli sekä satoon että seimeen liittyvä vertauskuvallinen merkitys, kertoo Turun kaupunginmuseon amanuenssi Maiju Tuisku. 

Vaikka Turun palojen jälkeen jouluiset lattiaoljet kiellettiin, tapa eli kaupungin laitamilla vielä 1800-luvulla. 

Jouluna saunottiin, syötiin ja käytiin kirkossa

Joulu näkyi koristellussa kodissa, runsaammassa ruokapöydässä ja joulun pyhittämisessä työstä. Lattiaoljet loivat juhlatunnelmaa ja arkena poltetut päreet korvattiin joulun aikana kynttilöillä. Olkiset himmelit, veistetyt joululinnut ja jouluksi valetut kynttilät somistivat vaatimattomia asuntoja. Pitkiä ja hämäriä pyhiä vietettiin kertomalla tarinoita, lukemalla hengellistä kirjallisuutta, leikkimällä joululeikkejä ja tekemällä ennustuksia.  

Koko vuoden kestäneet jouluvalmistelut huipentuivat jouluaattoon ja joulupäivään. Jouluaatto aloitettiin usein saunalla. Tuleva vuosi oli tärkeää aloittaa puhtaana, ja usein uudet vaatteet puettiin päälle vasta saunan jälkeen. 

– Joulusauna on joulunviettoakin vanhempi perinne, jossa valmistaudutaan pyhiksi puhdistautumalla. Viimeiset löylyt saatettiin heittää saunan haltijalle, kuvailee Tuisku. 

Monen turkulaisen joulupäivien ohjelmaan kuului syöminen, joulurauhan julistus ja joulukirkko. Vaikka joululahjoja ei juuri jaettu Luostarinmäen vähävaraisissa kodeissa, saatettiin pyhiksi antaa lapsille uusia vaatteita sekä vuolla uudet lusikat jokaiselle perheenjäsenelle. 

Jouluruoka oli arkiaterioita runsaampaa ja herkullisempaa. Kovan ruisleivän korvasi voin kanssa syötävä pehmeä ruislimppu tai vaalea leipä, ja jauhopuuro vaihtui joulun alla ryynipuuroon. Lisäksi pöytään katettiin suolattua kalaa, makkaraa, rosollia ja lampaan tai vuohen maidosta valmistettua juustoa. Ruoan kanssa nautittiin tuhdimmin pantua, humalalla maustettua olutta. 

–  Pöytää saattoi koristaa myös leipäkeko, jonka uskottiin tuovan onnea tulevalle vuodelle. Se oli myös talon vaurauden ja leipomistaidon merkki. Pohjimmaisena oli ”kylvökakko”, mikä kylvettiin keväällä viljan mukana peltoon tai syötettiin kylvöhevoselle hyvän sadon takaamiseksi, kertoo Tuisku.   

Ruoka oli myös tapana jättää esille joulupöytään – niin osoittamaan talon vaurautta kuin esi-isien vierailun varalle. Vieraanvaraisuus ja yltäkylläisyys olivat joulun ajan hyveitä, joita arvostettiin säätyyn katsomatta. Ruoan loppuminen taas toi huonoa onnea seuraavaan vuoteen.  

Myös kotieläimet saivat osansa joulun kestityksestä.

– Kotieläimille usein varattiin parempaa syötävää ja ylimääräinen annos, esimerkiksi kesältä säästettyjä oksia. Se takasi tulevan vuoden menestystä, toteaa Tuisku. 

Aina ei kuitenkaan ollut varaa notkuviin juhlapöytiin. Niukimpina satovuosina jouluruoka ei juuri eronnut arkiruoasta, ja suurina nälkävuosina 1866—1868 joulu jäi lähinnä henkiinjäämistaisteluksi. 

Joulun ajan kujeilua, kestitystä ja ennustuksia  

Talonpoikaiskulttuuri ja vuodenkierto näkyivät kaupungin laitaman joulunvietossa. Jouluun liitettiin ajatus jakoajasta, joka katkaisee vuoden. Vuodenvaihteessa näkyivät erilaiset uskomukset, ennustukset ja taiat, jotka lomittuivat myös kekrin perinteisiin ja uskomuksiin. Myös pahojen henkien uskottiin olevan joulun aikana liikkeellä, joten pieniä taikoja oli hyvä tehdä varmuuden vuoksi. 

– Olkitukko heitettiin ilmaan ja jännityksellä jäätiin laskemaan, kuinka paljon olkia jäi katto-orsiin roikkumaan. Niistä voitiin ennustaa tulevan vuoden sadon runsautta, kuvailee Tuisku. 

Myös kiertävä laulu- ja kerjuuperinne eli Luostarinmäellä. Tapaninpäivänä järjestettiin laulajaiset, jolloin lähdettiin kolkuttelemaan ovia, kerjäämään kestitystä ja toivottamaan naapurustoon hyvät joulut. 

– Tapaninpäivän laulajaiset oli sekoitus vanhaa kerjuu- ja laulajaisperinnettä, jota edelleen Luostarinmäellä ylläpidetään, kertoo Tuisku. 

Eri puolilla Suomea talonpoikaiskulttuuriin kuului myös nuuttipukkiperinne, jossa käännettyyn turkkiin pukeutuneet nuoret lähtivät joulukestityksen perässä kiertämään ovelta ovelle. Joulun ajan pukkeja ja laulajia tuli kestitä, jotta he jättäisivät hyvän onnen taloon. 

Joulua vietettiin talon tavoista ja varallisuudesta riippuen Tuomaan päivästä Nuutin päivään saakka. Vaikka kansan sanonta kuuluu: “hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”, työväen keskuudessa askareet kutsuivat usein Nuutin päivää aikaisemmin.  

Pitkään joulu olikin työläisten ainoa lomantapainen tauko. Siitä haluttiin ottaa kaikki irti, sillä edessä siinsi pitkä ja juhlaton jakso. 

TEKSTI: REEA VIITASALO — KUVAT: VILLE MÄKILÄ & TURUN KAUPUNGINMUSEO